tiistai 4. joulukuuta 2012

onnellisia kissanpäiviä

Meillä voidaan hyvin ja kasvetaan hurjaa vauhtia! Luna painaa jo miltein 2 kiloa ja alkaa pärjätäkkin Robynille painimatseissa. Välillä saa henkilökunta kauhulla seurata kaksikon leikkejä vierestä. Kolinaa ja kilinää. Kynsimisääniä ja suhahduksia. Mitä seuraavaksi tapahtuu ja mikä seuraavaksia hajoaa. Sellaista se kai on tämä kahden kissan taloudessa eläminen. Täytynee vain palvelusväen totutella entistä hurjempaan menoon.

Robyn on sen sijaan ottanut ikään kuin "aikuisen" kissan roolin eikä harrasta enää emännän kiusaamista ja härnäämistä. Jos Luna puuhaa jotakin kiellettyä katsoo Robyn vain päivitellen pikkuneitiä ja ajaa sen pois touhuistaan. Robynin energia kuluu siis nykyisin ihan muuhun, mikä tietysti omistajaa ilahduttaa.



Vähän ajan päästä tulossa hieman kissanpentuasiaa, varoituksen sana siis. Robynin ja Lunan kasvattajalla on vielä muutamia pentuja varaamatta, joten niistä lisää seuraalla kerralla.

2 kommenttia:

  1. Voi miten suloista, olisipa meilläkin mennyt noin hyvin uuden tulokkaan kanssa!

    VastaaPoista
  2. no ei se alku meilläkään helppoa ollut! odottavan aika oli pitkä niin sanotusti. Odotin vaan, että se alku suhina ja kiistely menisi ohi nopeasti. Nythän nuo ovat kyllä, kun parhaat kaverukset =)

    VastaaPoista