torstai 15. marraskuuta 2012

Luna on maailman kaunein

Kuinka voi ihminen mennäkkään sekaisin pienestä kissasta. Päivät pitkät sitä pientä tyttöä tulee vain katseltua ja miettittyä "on siinä hitto vie kaunis katti". Tytöt tulevat jo mahtavasti keskenään toimeen ja samassa pesässä nukutaan jo mukisematta.





Henkilökunta on niin omistautunutta väkeä kissoilleen että tatuoinninkin mennyt  ottamaan! Lunan kuva otetaan sitten toiseen reiteen!

Pennun öiset riehukohtaukset, ruuan vaatimukset ja leikit ovat vieneet toistaiseksi palvelusväen yöunet. Joka yö kolmelta herätetään emäntä ensin pienillä MIU äänillä, jos ei äänähtelyt tehoa otetaan rankemmat keinot käyttöön. Nimittäin nuo neulan terävät pikku kynnet ja hampaat. Ihmisväen kädet näyttävät taas tuttuun tapaansa siltä kun olisi ruusupensasta silitellyt!

kotitontut




sunnuntai 11. marraskuuta 2012

toka päivä





Kun talon kissaväki nukkuu, on henkilökunnalla pieni hetki aikaa levähtää ja antaa tilaa omillekkin ajatuksille. Kuppi kahvia ja tietokone on ansaittu lepotauko täällä hulinan keskellä ;) Huomattavaa edistystä on tapahtunut jo kahdessa päivässä! Robyn sähisee vähemmän, murisee vähemmän ja kiusaa Lunaa vähemmän. Tänä aamuna henkilökunta heräsi kaksi sovussa nukkuvaa kissaa kainalostaan. Ai että se näky tuntui hyvältä. Robyn pesi pienen turkkia antaumuksella välillä tahatommia murahduksia päästellen. Leikkivät ja jahtasivat toisiaan sängyllä. Luna uskaltautui viimein vessaankin ja ruoka maistuu hyvin. Voimme siis väliaikaisesti huokaista helpotuksesta. Maanantaina alkavaa työviikkoa sitten vain odotellessa..täytynee sulkea vielä nuo kaksi eri tiloihin ihmisten ollessa poissa.

lauantai 10. marraskuuta 2012

eka päivä uudessa kodissa






Tähän mennessä ei ole ollut näiden kahden tyttösen välillä muuta, kuin murinaa ja sähinää. Pikku sininen kävelee muina miehinä ympäri asuntoa, leikkii ja tarkkailee. Robyn sähisee ja murisee. Pitää kumallisia, apinamaisia äännähdyksiä. Pikku kisua ei  Robynin murinat pahemmin kiinnostaa. Katsoo vain ihmeissään ja kääntelee päätään.

Sininen sai nimekseen Luna. Siellä se pikku kuutyttö nyt uinuu Robynin lempi pesässä ;) Siitäkin on henkilökunta ehtinyt kuulla jo monet valitusvirret vanhemman naisen suusta.

Mainittakoon vielä se miten esimerkillisesti Luna oli koko pitkän automatkan Hämeenlinnasta Espooseen. Kantokassin suuaukko auki ja pieni ei edes yrittänyt ulos kassista. Nukahti vain tyytyväisenä ja alkoi kehrätä <3

Hieman vain huolettaa Luna, kun ei ole uskaltanut vielä käydä pissalaatikolla kertaakaan. Ruokakin on maistunut aika niukasti mutta ehkä se kuuluu tähän alkujännitykseen.Se on kuitenkin joutunut eroon emosta ja sisaruksista.  Täytynee vain toivoa parasta vaikka nämä ensimmäiset hetket tuntuvatkin ikuisuudelta.


tiistai 6. marraskuuta 2012

mä odotan


Uutta kaveria! Kertokaa arvoisat kissakaiffarit miten meidän kissojen kuuluu selviytyä uudesta karvapallosta, joka varastaa mammalta kaiken huomion! Kuuluuko meidän kestää se ja niellä kaikki se tuska, kun meitä vanhoja kissoja ei enää huomioida. Miten me voidaan henkisesti valmistautua tähän koitokseen. Entä onko pakko?

KATSO MUA! Mä tahdon olla äiti sun huomion keskipiste!

 
Ihmisväkikin kaipaa teiltä arvoisilta bloggaajilta vinkkejä siihen, mitä on odotettavissa ja mihin pitää valmistautua. Entä jos nuo neitokaiset eivät tulekkaan toimeen?

Perheenlisäystä VIIMEIN!

Nyt näyttää pikkuhiljaa siltä että Robyn saa vihdoin pienen ihanan karvaisen kaverin! Meidän perheeseen muuttaa muutaman viikon sisään ihana pieni sininen itis tyttö. Sukupuoli tosin hieman epäilyttää. Tuleeko kaksi itistyttöä keskenään toimeen mutta oh well. Sen näkee sitten. Onneksi kasvattaja lupasi tukea asiassa ja tarvittaessa vaihtaa poikapennun tilalle, jos ei naisten välinen kemia toimikkaan. Uusi pentu on luonteeltaan täysin erimaata kuin Robyn. Pentu on todella rauhallinen ja sivusta tarkkailija luonne. Muiden pentujen säheltäessä leikkiensä keskellä, tämä pieni sininen istuu vain ja tarkkailee. Silmissä viisas ja lempeä katse. Hyvää vastapainoa tuolle meidän kauhukakakralle =) Pidetään peukut pystyssä ja toivotaan parasta.