keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Vessanmatonvihaus kamppanja

Meille on muodostunut jonkin sorttinen ongelma, liittyen robynin pitkiin iltapäiviin kotona, henkilökunnan ollessa töissä. Joka aamu kissaneidin vessa putsataan putipuhtaaksi ennen töihin lähtöä. Silti melkeinpä joka viikko, palvelusväen palatessa töistä, on vessanmatolla iso ja huolella mattoon levitetty kasa kakkaa. Toissa aamuna henkilökunnan kotiin palatessa, robyn lymyili sängyn alla, tietäen tarkalleen mitä pahaa on taas emännän iloksi tehnyt. Jossakin vaiheessa meillä luovuttiin vessanmaton käytöstä kokonaan, mutta aina silti sitkeästi se on otettu uudestaan käyttöön. Kylmä kivilattia tuntuu nimittäin hieman ikävältä jalkojen alla suihkun jälkeen. Onko siis vika henkilökunnan itsepäisyydessä vai robyssä? Neiti on selvästikkin sitä mieltä että vessa on paljon parempi ilman mattoa. Välillä mietityttää tekeekö robyn tätä tylsyyttään vai onko taustalla jotakin muuta.


Tyhmä nainen. Pitäiköhän kakata ton tietokoneenkin päälle.


maanantai 27. helmikuuta 2012

Laika avaruuskissa etsii uutta kotia!

Tänään sai henkilökunta kuulla ikäviä uutisia. Sukulaistädin alle 3-vuotias Laika poika etsii uutta kotia. Taloon on tulossa uusi ihmisvauva ja laika tarvitsee kodin missä saa enemmän huomiota, sillä tunnetusti itämaiset ovat varsin huomionkipeää sorttia. Laika on maailman kiltein poika. Henkilökunnan mielessä jo kävi Laikan meille adoptoiminen, mutta kissakaverin hankkiminen taidetaan meidän perheessä jättää vielä hieman myöhemmäksi. Toivotaan silti että herralle löytyisi hyvä uusi, rakastava koti!





perjantai 24. helmikuuta 2012

mauku on aina mukana

Kun henkilökuntaan iskee pöpö ja täytyy mennä sänkyyn sairastamaan, on robyn aina hengessä mukana. Kun ihminen nukkuu, minäkin nukun. Kun se nousee minä kipitän mukaan. Sitten se taas menee sinne sänkyyn ja täytyy munkin siellä maata siihen asti kunnes se ehkä taas joskus nousee. Välillä täytyy nuolla sitä vähän naamasta ja purra varpaista, varmiistaakseni että ollaan vielä elossa.


Välillä täytyy kuitenkin nousta katsomaan onko sillä nyt kaikki ihan kunnossa.